~Fantasiaroolipeli Somnium~

Ilta on laskeutumassa metsään ja monet ihmiset ja muut ihmisenkaltaiset olennot ovat kerääntyneet tavernan lämpimään ilmapiiriin. Kyyppari on kiireinen, joten hän on hankkinut itselleen apurin iltaa varten. Tavernan väki on vielä melko selvinpäin, mutta asia tulee muuttumaan illalla. Hahmonne kävelevät sisään.

Narisevan oven auetessa sisään astui Khazül, naaman peittävä huppu taas yllään. Miehen perässä käveli warginpentu, katsellen uteliaasti ympäriinsä. Isäntä itse pysähtyi hetkeksi, tuijottaen yhdellä silmällään tavernaa, etsien vaikkapa tuttua (Khazülilla niitä on kuitenkin vain yksi) jonka luo istua

Útheniel istuskeli takan edessä, siemaillen makealta tuoksuvaa hedelmäviiniä elegantista lasistaan. Haltian jalat olivat ristitty somasti naikkosen nähdessä tavernaan astelleen tutun miehen. Haltian kasvoille nousi pienehkö, suloinen hymy, violetit silmät tarkkaillen välillä humalaisia ympärillä. Ihme ja kumma yksikään niistä ei uskaltautunut tulla aloittamaan keskustelua naisen kanssa, olihan hän eilisiltana sanonut muutamille pari valittua sanaa. Haltian violetti huivi näytti miltein mustalta tavernan hämärässä valaistuksessa.

Wargiratsastaja hymähti varjossaan huomatessaan haltianaisen, kulkien rauhallisesti tutun luo nostaen samalla kättään tilatakseen kääpiöviskin. Kuka tiesi miten baarimikko tiesi, mitä miehelle tuoda, sillä ratsastaja ei ollut käynyt tavernassa kuin kerran. Khazül vetäisi hupun päästään, katsellen naista yhdellä silmällään ja istuen. Suursusipentu kiipesi miltei heti miehen syliin, hypäten sieltä pöydälle isäntänsä juoman viereen ja jääden katselemaan epäröivästi naista, luultavasti vieläkin hieman säikähtyneenä tuon magiannäytöstä eilen. Khazül hymähti, päästäessään suustaan taas kylmän ja matalaäänisen sanan, "Iltaa".

"Hyviä iltoja sinullekin." Haltianaikkonen vastasikin miehelle, ottaen siemauksen viinistä. Útheniel näytti rentoutuneemmalta kuin normaalisti, hyvät uutiset saivat naisen kadottamaan aikaisemman stressinsä. Ympärillä mölyävät ihmiset näyttivät aloittavan jonkinkaltaista baaritappelua, jonka kyypparin apulainen esti hämmästyttävän nopeasti. Helähtävästi naurahtaen tilanteelle haltia suoristi jalkansa. Hyväntuulinen nainen alkoi sittemmin seuraamaan suursudenpennun tekemisiä. "Kuinka kauan sinulla on ollut tuo.. ja mikä hänen nimensä on?"

Mies katsahti haltiaan, kääntäen sitten päätänsä alkavaan baaritappeluun päin ja mutisten "Harmi..." sen loppuessa. Khazül leikki kaulan ympäri roikkuvalla hopeaketjullaan, vieden katseensa uudestaan naiseen, kuunnellen tuon kysymystä.
Kysymyksen kuultuaan ratsastaja naurahti, vastaten. "En ole aivan varma. Sata viisikymmentä vuotta, jos oikein muistan. Sen nimi on, minun kielelläni, Burzûm. Se on ainoa kieli mitä se ymmärtää.". Wargi käänsi päänsä isäntäänsä päin nimensä kuultuaan, kallistaen hiukan päätään.

"Ja entä mikä sinun nimesi on? Emmehän ole koskaan virallisesti tutustuneet." Haltia naurahtikin viimeisen lauseen aikana, ojentaen kättään sutta kohden. Kyllähän se oli Úthenielin mielestä melkoisen söötti, vaikkakin se oli vain maskeerausta sen pedon edestä. Huokaisten nainen tyhjensi lasinsa, ilme lasittuen aavistuksen. Hänen ongelmansa ei ole vielä lähelläkään loppua.

Mies virnisti itsekseen, kohottaen sitten katseensa naiseen. "Olen Khazül.".
Suursusi tuijotti hetken naisen kättä, hetken kuluttua nuolaisten sitä. Khazül tuijotti edelleen naiseen, kysyen sitten hieman eteenpäin kumartuen, "Osaatko sinä... Luoda mitään elävää?".

Nainen naurahti suden nuolaisulle, kunnes ilme vakavoitui Khazülin kysymyksestä. Luomismagia olikin hyvin vaarallista ja epävakaata. Naikkonenhan osasi jo teleportata, luoda savua sekä kahta muuta taitoa josta hän vaikeni uteliaiden korvien lähettyvillä. "Elävän luominen on hyvin vaarallista, ja se tappaa käyttjänsä miltein aina. En, en ole luomismaagi."

Miehen ilme oli jokseenkin ajatteleva, kunnes Khazül ryyppäsi kääpiöviskiään. "Miksi elämän luominen on tappavaa, samalla kun sen ottaminen on niin helppoa..?", mies kysyi virnistäen.
Ratsastaja huomasi lattialla olevan hiiren, vilkaisten sitten Barzûmiin. Myös wargi oli huomannut eläimen ja vietti noin kymmenen sekuntia tuijottaen isäntäänsä, odottaen lupaa. Mies virnisti itsekseen, nyökäten sitten lemmikilleen. "Mirdaûtas vras. Drep'a.". Pentu hyppäsi pöydältä hiiren kimppuun, murtaen iskulla eläimen selän ja sitten raahaten sen pöydän alle, pois näkyvistä. Khazül katseli lattiaa mietteliäästi, nostaen sitten katseen takaisin naiseen.

//Ny tais kyl jottai tapahtua..

Tienvarrelle ilmestyi kaksi hahmoa, toinen normaalin ihmisen kokoinen ja toinen ylipitkä ihminen, noin 1,90 metrinen. He mumisivat hetken keskenään jotakin, ennenkuin kävelivät sisälle. Kaapuinen mies ja Iso mies, jolla oli vasemmassa silmässä silmälappi, astuivat sisälle vilkaisten samalla jokaista hahmoa sisällä. Iránov Hrámn oli pitkän miehen nimi, yleisnimellä tunnettu Iránov 'Sotavasara' ja kaapuisen nimi oli Kýron Lônkhar, yleisnimellä Kýron 'Luuhenki'. Kýron vilkaisi Iránovia, joka heitti valtavan vasaran olalle ja haukotteli kovaan ääneen. ''Olisiko täällä ruokaa? Näyttää todella pieneltä majatalolta.'' Iránov virnistellen totesi, taas kun Kýron huokaisi ja vastasi ystävälleen näin. ''Täällä on ruokaa ja peti.. En tiedä onko sinun kokoisellesi, mutta-'' ''AI MINUN KOKOISELLENI?!'' Iránov karjaisi kovaan ääneen, että varmaan koko majatalo kaikui. ''Olen ehkä iso, mutta pystyn lyömään pääsi irti hetkessä!'' Hän räyhäsi Kýronille, joka seisoi tyynenä ja jatkoi matkaansa penkille nurkkaan, johon ajanmyötä Iránovkin tuli. ''Keitäs nämä muut ovat, Kýron?'' Iránov vilkaisi jokaista sisälläolijaa, mutta kiinnitti katseensa erityisesti kahteen hahmoon, jotka supattivat keskenään. ''En ole varma.. Mutta ei kiinitetä huomiota...'' Kýron sanoi helpottaakseen oloa ja pyysi sitten tarjoilijaa tuomaan tuopit pöytään nopeasti.

Arcane sitten astui kylmästä yöstä majatalon ovesta sisään. Arcanella oli päällänsä tämän vanha kaapu , jonka huppu peitti miehen kasvot varjoonsa hämäräpäisessä tavernassa. Kuitenkin rääsyisen kaavun alta pilkehti Arcanen kangaspitoinen vihreä paita. Myös miehen kaulakoru (<- hahmoesittelyssä) pilkehti hienosti sinistä valoa huokuen kuten Arcanen sormuskin. Arcane vilkuili sitten majatalossa ympäriinsä etsien sopivaa pöytää itselleen. Arcane päätyi sitten suurimmassa pöydän päässä olevaan varjoiseen nurkkaan tuolille istumaan. Hetkien päästä haltia kaivoi musta kantisen kirjansa kaapunsa sisältä. Haltia avasi kirjansa suurinpiirtein keskiosasta , jolloin kaivoi taskustansa hiilikynän ja rupesi raapustamaan kirjaansa muistiinpanoja. Haltia huikkasi kuitenkin hetken kirjoittamisen jälkeen kyyppärille joka toi tälle lasillisen vahvaa marjaviiniä.

Vaaleaan pukeutuva naisen alku, Elfea, asteli sisälle sisälle majataloon tuoden samalla mukanaan kylmän tuulahduksen. Tietysti sitä ei tahallaan tuota, mutta tavallaan se kulki likan mukana. Elfea katsahti henkilöihin majatalossa, jääden nojailemaan seinään lähelle ovea. Elfea piti päässään vaalean takkinsa huppua, laskematta sitä kuitenkaan. Tikarit pyöräytettiin hihansuista takaisin vyölle. Elfea oli rentona sekä tunsi olonsa jokseenkin turvattomaksi, mutta kuitenkin osittain myös turvallisesti. Hiljaisuudessaan likka painoi katseensa kenkiinsä kuunnellen hiljalleen muita. Oikeastaan Elfea kuunteli mahdollisia juoruja, sekä tietoa jostakin, mistä muut sattuivat juttelemaan. Ei kuitenkaan näytetty olevan järin kiinnostunut, mikä oli Elfealle harvinaisen helppoa.

Kýron ja Iránov saivat tilauksensa pöytään, eli kolme tuoppia (Kaksi Iránoville, yksi Kýronille). Kýron vilkaisi vielä kahta tullutta hahmoa, nyrpistäen nenäänsä kaavun alta ja nojaten taaksepäin, hieman hörpäten tuopistaan. Iránov joi yhden tuopin nopeasti, mutta kun ei pitänyt väestä, hän päätti siirtyä selkä keskimäärin jokaista kohti. Nämä kaksi, hiljaista mutta tappavaa miestä, jotka eivät pidä seurasta rupattelivat vanhoina 'taistelu-kavereina', koska ovat joskus taistelleet yhdessä. Kýron päätti nostaa hupun syrjään ja Iránov vetäisi silmälapun vasemmaiselta silmältä pois. '' Täällä on epäillyttävän paljon ihmisiä... '' Kýron tuumi itsekseen kun Iránov pyysi uuden tuopin pöytään.

Arcane siirsi sitten puolityhjän marjaviininsä kauemmas itsestään ja siirtyi enemmän keskittymään kirjaan. Mutta tosin Arcane levitti omaa auraansa koko majatalon ympäristölle josta helposti huomasi värähtelyt ketkä omasivat magiaa ja ketkä eivät. Arcanea alkoi ihmetyttämään maagien paljous pelkässä vaivaisessa Louhen polun vieressä olevassa majatalossa. Haltia piakkoin myös huomasi Nekromanaajan erinlaisista värähtelyistä vaikka toisen aura olisikin piilossa niin haltia siltikin huomaisi toisen olevan Nekromanaaja sillä oli erittäin laajatietoinen auratuntemukseltansa. Nekromanaaja sopisi täydellisesti Arcanen metsästys listalle. Arcane tosin ei katsonukkaan toista kohti vaan siirsi toisen poskensa toista kohti jolloin kuuli toisten keskustelua omalla erittäin hyvällä kuulollaan jota edes auttoi haltian korvat.

Sisälle taisi Arcanen miettimisen keskellä astua Dúrheim kaavussa, jonka alta häntä edes äitikään ei huomannut. Hän päätti vilkaista jokaista, epäilevästi eniten Arcanea, mutta jätti sen vähälle vaan etsi toisen syrjän nurkan, missä voisi istua. Dúrheim katsoi jokaista vuorotellen, ennenkuin tilasi tuopin pöytään. Necromanaaja Kýron taisi tuntea jonkinlaista värähtelyä Iránovin takaa, enimmäkseen Dúrheimissä, koska hän ei piilotellut voimiaan yhtään. Kýron vilkaisi sitten Arcanea, joka juuri taisi kääntää katseensa muualle. Kýron vinkkasi Iránoville, että olisi aika lähteä ja hän taas joi molempien tuopit ennen lähtöä. Ennenkuin Kýron ehti ovelle, hän vilkaisi Arcanen ja Dúrheimin puoleen, mutta päätti jättää väliin keskustelu. Dúrheim taasen istui rauhallisesti paikallaan, juoden tuoppia ja lukien yhtä kääröä.

Elfea vilkaisi oven vierestä jälleen muihin, tilaten tuopin itselleen. Elfea ei yleensä kylläkään juo tai eksy majataloihin tai muihin baareihin. Tänne kuitenkin tultuaan Elfea päätti juoda tuopin, tuskin siitä nyt hirveästi haittaakaan olisi. Elfean siro käsi tuli esille hihansuista kietoutuen tuopin ympärille. Katse ei siirtynyt tuoppiin, vaan katseltiin edelleen muita. Elfea kuunteli muita hiljalleen, odottaen. Naisenalku oikeastaan odotti jonkin tapahtuvan, katse kiersi kuitenkin levollisena muissa. Hetken kuluttua huppupäisen likan katse valahti maahan, tuoppia pidellen käsissään jäätiin kuuntelemaan.

Dúrheim vilkaisi ovelle, mistä Kýron ja Iránov karkasivat muualle, katse hieman jääden Elfeaan, mutta kuitenkin katse laskeutui tämän oikeaan käteen, josta hivutettiin hihaa alemmas, jotta näkisi TuliRiimunsa paremmin. TuliRiimu näytti oudolta kirjaimelta, josta kukaan ei kylläkään saanut selvää, mitä se tarkoitti, mutta käytössä se hehkuu tiettyä väriä, Tulen tapauksena Keltaisen, Oranssin ja Punaisen sekoitusta. Koska se ei ollut käytössä, se ei hehkunut vaan näytti enemmänkin tatuoinnilta. Dúrheim mumisi itsekseen, hieman menneisyyttäkin mietti, kun sulki silmänsä ja siemaisi tuopistaan, joka maistui samalta, mitä omassa kylässään tarjottiin, kaiketi vielä keksien kera. Hänen katse ja ajatusmaailmansa katkeentui, kun tuopista tipahti pari tippaa pöydälle, jossa hänen katseensa oli kokoajan.

Suurikokoinen pohjalaismies asteli tavernaan harvinaisen kärttyisen näköisenä, mulkoillen tavernan ihmispaljoutta halveksivasti. Mies tuoksui enimmäkseen metsältä ja tupakansavulta. Iorundr tallusti tiskille ja tilasi hunajasimaa. Valitettavasti pohjalainen ei nähnyt vapaata istumapaikkaa, jotenka hän jäi nojailemaan tiskiin. Miekkonen hörppi melko ahkeraan tahtiin makeanpuoleista simaa, saavuttaen tuopin pohjan vain muutamassa minuutissa. Iorundrin paikkavalinta oli eduksi, sillä kyyppari toimitti samantien toisen juoman miehen kätten ulottuville.