~Fantasiaroolipeli Somnium~

Dúrheimin valloitti ällötys, kun hän katsoi suurikokoista simajuoppoa. Hän huomasi tosin, että Iránov ja Kýron tulivat takaisin, mutta istuutuivat hänen paikalleen, vastaamatta tai kysymättä mitään. Mutta Dúrheim ystäväälisesti sanoi ''Paikat olivat vapaat...'' Josta Iránovin naamaan ilmestyi epäillys ja Kýron pyysi kolme tuoppia pöytään. Kun Iránov alkoi ryystää tuoppiaan ja Dúrheim jatkoi omaansa, Kýronin valtasi halu kysellä tästä. ''Näytät tutulta. Oletko koskaan sotkeutunut magiaan?'' Sotkeutunut? Mitä Kýron tarkoittikaan, Dúrheim vastasi kuitenkin miten pystyi ''Njuu, jotenkuten.'' Iránov samalla vetäisi molemmat tuopit ja jatkoi niiden ryystämistä, Kýron sivistyneesti siemaisi hieman tuopistaan ja jätti juomatta muun. Dúrheimin katse riipi jokaisessa, ennenkuin Kýron jatkoi. ''Minä vähän epäilen...'' Dúrheimin katse kääntyi hetkessä Kýroniin, kun alkoi puhua epäilyksestään ''Joku täällä hautoo pahoja juoniaan, ja epäilen, että sinä olet Dúrheim 'Riimukäsi', eikö?'' Kýron puhui tarpeeksi hiljaa, että vain Dúrheim ja Iránov sen kuulivat. Kun Dúrheim nyökkäsi vastaukseksi, Kýron jatkoi. ''Minä olen Kýron ja tässä on Iránov. Tule mukaamme. Täällä ei ole turvallista.'' Dúrheim alkoi epäillä näitä salamurhaajiksi tai sinne päin, mutta Kýron vaikutti tyyneltä ja vähän huomasi, että hän tietää magiasta, joten Dúrheim meni heidän mukanaan ulos, ilman mitään huolta.

- Death is only just begging -

Majatalon makkareihin vievä tukevahko, puinen ovi kolahti kiinni Lanellen ilmestyessä ääneti tavernan puolelle. Vampyyrinainen vilkuili ympärillensä pieni, hurmaavan tyypillinen virne huulillansa tavernan väkeä, samalla kun ilmapiirin täyttivät humalaiset, ajoittaiset naurunremakat ja mutinansekaiset puheet. Lanelle sipaisi nimettömänsä pitkällä kynnellä huuliansa, ja veti ilmaa pitkään keuhkoihinsa, tuoksuja mahdollisimman huomaamattomasti maistellen. Nainen haistoi sekalaisia hajuja, ruudista metsäisiin tuoksuihin. Tämän huomioon tarrautui myös ulkoa kantautuva lievä mintun tuoksu.  Toisten silmistä katsottuna vampyyrineito ei näyttänyt olevan kovin hyvällä päällä, joten keskusteluseuraa havitellakseen täytyisi olla varovainen. // No kaipa mäkin nyt sitten aloitan : )

Arcane sitten mumahti happamaisesti itsekseen huomatessa vampyyrin auran kun tuo tuli majataloon ( jos oot piilottanut auran niin mainitse asiasta , vaihtoehto 2 : Arcanen riimu tämän kaulakorussa paljasti kuka tuo oli mutta ainoastaan tälle). Arcane sitten alkoi mutisemaan jotakin haltiakielellä itsekseen. Arcane tosin päätti jättää vampyyrin myöhemmälle ja kokosi tavaransa pöydältä tunkien ne kaapunsa kätköihin jolloin lähti majatalosta Kýronin perään minne tuo sitten menikään.

Toki, Lanelle ei ollut auraansa piilottanut, eikä näyttänyt olevan rotunsa paljastumisesta muutenkaan huolissansa; Neito hiplaili hieman ylimielisen ja huolettoman oloisena tummaa, viininpunaista pitkää lettiänsä, joka oli aseteltuna huolellisesti olalle. Neito sähähti itsekseen haltian kadottua ulko-ovesta, tuo kun oli vaikuttanut tämän ilmestymisestä närkästyneen. Lanelle siis jatkoi seisoskeluansa makkareihin vievän oven läheisyydessä, paino toisella jalalla nojaten. Vampyyri ei näyttänyt juurikaan olevan paikan juomatarjonnasta kiinnostunut, ja tämä ärähtikin lyhyen vastauksensa kyypparin lähestyessä varovaisesti Lanellea kyselemään, mitä tämä tahtoisi tilata. Nopeastihan "tarjoilija" pakitti tiskin taakse, ja katsoi vampyyriä silmät suurina, kun Lanelle väläytti tälle viehättävän, ivallisen hymyn varoituksensa jälkeen.

Elfea katsahti vieressään sulkeutuvaa ovea, palauttaen katseensa muuhun tavernan väkeen. Tuopista siemaistiin jälleen vähäsen, laskien sen tällä kertaa kokonaan käsistään läheiselle pöydälle. Vaalea käsi katosi jälleen hihansuuhun. Elfeaa kiinnosti, mitä majatalosta poistuneet puuhasivat, mutta tyttö oli päättänyt jäädä kuuntelemaan muiden mahdollisesti kuuleviaan juttuja. Se tosin oli aika hankalaa metelissä. Elfea vetäisi huppunsa paremmin vaaleiden kasvojensa ja hiustensa peitoksi. Jäänsiniset silmät palautettiin lattiaan.

Jos jokunen oli tarkkaavainen ja kuunteli hyvin, he saattoivat kuulla pari huudahdusta ulkoata, salamaniskua ja maan tärähtelevän. Parin minuutin päästä sisälle esiintyi Dúrheim, riimut esillä, koska hihat olivat vedetty taakse. Hän äkillisesti vei ne takaisin niin, ettei kukaan mahdollisesti ehtinyt huomata Riimuja. Hän äkäisesti ja murhanhimoisesti (Jos joku huomasi hyvin) ympärilleen, ennenkuin meni omalle paikallaan istumaan ja siemaisi heti istuutuessaan tuopistaan, jolloin hän tilasi kaksi uutta tuoppia. Hän hymyili sitten, katsoessaan ympärilleen ja huomaten uusia hahmoja lähistöllä. Hän halusi olla kohtelias joten hymyili iloisesti ja jatkoi tuoppinsa ryyppäämistä.

- Death is only begging -

//Aha , missäs tää Kýron on?

// Kýron ja Iránov lähtivät muualle. Ne eivät kuolleet vaan häipyivät Dúrheimia ärsyttämästä.

Elfea oli toki kuullut huudot ulkonta, välittämättä siitä liiemmin, kunnes huomattiin Dúrheimin tulevan esille. Kulmaa nostettiin kysyvästi nähtyään vilaukselta tuon riimut. Olihan likalla hyvä näköyhteys, mutta kovinkaan paljoa ei oltu riimuista saatu selvää. Elfea naurahti pienesti miehen eleelle tultuaan sisään ja painoi katseensa lattiaan jääden taas kuuntelemaan. Edelleen odotettiin jotakin tapahtuvan kapakassa. Se oli päällimmäinen syy, miksi oltiin kapakkaan eksytty.

Dúrheim jatkoi tavalliseen tapaan kuin oli tullut; Hän istui samalla paikalla hörppien tuopistaan ja vilkuillen vähän väliä muita, muttei kiinnittänyt paljoa huomiota. Hän huokaisi tyytymättömänä ja katsoi ulos pimeään, mietiskellen hieman menneitä päiviä jossakin. Dúrheim sitten kääntyi tuoppiaan kohti ja alkoi nojata taakse tuoliin, hymyillen.

Elfea oli erityisesti kiinnostunut Dúrheimista, mutta sitä ei kuitenkaan näyttänyt, vaan pidettiin oma katseensa viistosti maassa. Takkinsa huppua vedettiin syvemmälle päähän, toisinsanoen kasvot käytkeytyivät entisestään huppuun. Saattoi näyttää epäilyttävältä Elfean seisoessa oven lähettyvillä, ilman, että teki yhtään mitään. Hijainen likka odotti edelleen jonkin tapahtuvan, etenkin jos se liittyi johonkin vähänkin mielenkiintoisempaan olentoon majatalon kapakassa.

Dúrheimin katse kävi erityisesti Elfean hahmossa, hymähtäen vähän väliä. Dúrheim päätti tilata kaksi tuoppia, mutta ei pyytänyt tarjoilijalta vaan käveli baarin luo. Hän tilasi yhden vahvan ja vähän miedomman, joka taitaa sopia erintoten naisille. Hän käveli kohti ulko ovea, mutta pysähtyi ja kääntyi Elfean luokse. Häneen syttyi halu tietää, kuka tämä nainen oli, joten aloitti keskustelun näin ''Terve. Taisit vähän matkaa katsoa minua ja minulle tuli halu tietää nimesi..'' Hän kyllä vaikutti rohkealta, mutta näin ei ollut. Hän vähäsen ''ujosti'' naisten seurassa, mikä oli outoa.

- Death is only begging -

Synkänoloinen haltianaikkonen käveli tavernaan, tummanvioletti huivi kasvojensa peitossa. Naisella oli omituisen violetit silmät ja hänen mukanaan tuli tuulahdus makeaa, suitsukemaista tuoksua. Útheniel katseli arvioivasti paikallaolevia hahmoja ja yritti katsella vapaata istumapaikkaa. Naisen keinuvat askeleet veivät häntä kohti pöytää, jossa istui jokin epämääräinen hahmo. Katsekontaktia luomatta naikkonen huikkasi tarjoilijan pöytään ja tilasi itselleen makean hedelmäviinin. Hetken kuluttua se tuotiin naisen eteen, joka heitti pari lanttia ryysyiselle tarjoilijattarelle. Raskaasti huokaisten hän otti hörpyn.

Arcane oli täten näköjään pysynyt tuolillansa kokoajan , koska toinen pelaaja ei näemmä huomioinut hahmoa joten ei ollutkaan lähtenyt pihalle. Arcanella oli siis yhäkin musta kirjansa esillä johon raapusti hiilikynällä. Arcanella ei tosin kiinnostanut äänet ulkona sillä Arcanea ei kiinnostanut muiden asiat elleivät kyseessä olisi pahaan kääntyviä olioita kutern vampyyrit ja ihmissudet kuten myöskin mustaa magiaa harjottelevat. Arcane tosin pietti silmällä vampyyriä odotellen hetkeä kunnes toinen vaipuisi pois yleisestä tilasta. Arcane oli näemmä päässyt lukemaan toisen auraa ottaen selville toisesta monia asioita ja tapahtumia. 

Elfea ei kohotti katseensa lattiasta miekkoseen, joka oli saapunut luokseen. Hetken aikaa tuota tutkittuaan hupun alta käännettiin katse takaisin lattiaan. Elfea puristi jälleen hihansuiden kätköissä olevia tikareita, kuin peläten toisen olevan uhka. Kuitenkin likka avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen samantien sanomatta sanaakaan. Varmuuden  vuoksi likka vilkaisi vielä ympärilleen. "Ja minkä takii sä häiritset mua?" Elfean ääni oli kylmä ja tyly. Voisi siis sanoa, että naikkonen ei ollut vieraanvarainen, vaan enemmänkin omissa oloissaan viihtyä.

Dúrheim ymmärsi tytön yksinhalun, koska oli siitä itse pitänyt. Mutta Dúrheim päätti vastata toisen tylyyn vastaukseen/kysymykseen yllättävän kiltisti ''Täällä on lievästi sanottuna ei-mitään tekemistä ja huono ilma. Mielummin jaan tämän olon kuin pidän itselläni, eikö?'' Dúrheim yritti saada naista paremmalle tuulelle, vaikka Dúrheim ei pitänyt paljoa naisten seurasta, mistä päätellen tämä otti myös riskin kuoleman uhalla, kun tyttö luulee tätä uhaksi. Dúrheim ojensi naiselle tuoppia, hymyillen lempeästi ja jatkaen ''Kysyn toisen kerran.. Mikä on nimesi?''

Elfea vilkaisi toista huppunsa alta, tuoden vaalean kätensä kiinni ojennettuun tuoppiin, vaikkei liiemmin juotukaan. Hetken aikaa naisen alku pyöritteli toisen sanoja mielessään. "Itse olen mieluummin hiljaa kuin puhun tai kerron mitään itsestään", Elfea vastasi edelleen yhtä tylysti. Toisaalta oltiin pienesti iloinen, että edes joku oli liikkunut lähemmäs. Ilo ei kuitenkaan näkynyt, vaan sen peitti likan kova ulkokuori. "Nimeni tuskin kuuluu sinulle." Elfea oli myös tarkka siitä, kenelle kertoisi nimeään tai muutakaan itsestään. Jos kerrottiin jollekin itsestään, niin luotettiin niihin täydellisesti. Ehkä toinen saisi tältä jonkun nimen selville, jos Elfea lämpenisi hieman toiselle. Tosin, se ei ollut helppo tehtävä kenellekään.

Dúrheim hieman mietiskeli naikkosen tapaa sanoa ja sanoja, hieman yllättyneenä että joku ei tykkää porukasta. Dúrheim kuitenkin väläytti hymyn, josta näki, ettei Dúrheim niin helposti luovuttaisi. Dúrheim siispä kysäsi tytöltä ''Minä siis voin aloittaa, jos haluat ensin tuntea hänet, kenen kanssa puhut. Eikö?'' Dúrheim hymähti naikkoselle ja joi tuopistaan, jonka sitten jätti lähimmäiselle pöydälle. Tutkiessaan tytön kroppaa ja pukeutumista, Dúrheim hieman yllättyi, että naikkonen olisi kova pala, jos joku haluaisi hänen kanssaan puhua. Dúrheim kuitenkin jäi ja jatkoi puhumistaan ilman tuon vastausta ''Minä olen Dúrheim, ihminen.'' Dúrheim sanottuuan nimensä päästi hymyn suulle, joka ei ollut naurettava tai pieni.

- Death is only begging -

Elfea katseli huppunsa alta tuoppiaan. Hetken aikaa toisen sanottuaan sanansa, jäi Elfea jälleen miettimään. Likka ei välittänyt toisen hymystä vaan tuhahti toisen avoimuudelle. "Minua ei kiinnosta kuka tai mikä sinä olet." Elfea tuhahti ja  laski koskemattoman tuopin käsistään, vetäen kädet takaisin hihansuiden kätköihin. "Minua vain kiinnostaa, kuinka nopeasti sinä älyät, että en kaipaa seuraasi." Elfea jatkoi ja oli hyvinkin mahdollista, että pian likka ottaisi tikarit esiin hihansuistaan. Se tapahtui yleensä silloin, kun likka ei saanut kaipaamaansa rauhaa tai muuten vain pelkäsi tai halusi uhota. Miekkaa, joka lepäsi huotrassa, ei yleensä käytetty, ellei tarvittu väkevämpää asetta.

Dúrheim päätti sitten ottaa tuopit ja lähti omalle paikalleen sivulle istumaan. Hän mietiskeli naisen sanoja hieman ja joi molemmista tuopeista monta kertaa. Juuri kun hän sai juotua viimeisenkin pisaran, sisälle ilmestyi kukapa muu kuin Kýron. Hän käveli Dúrheimin eteen ja istuutui vapaalle paikalle, vaikka Dúrheim ei antanut lupaa istuutua siihen. Kýron katsoi tuota hieman virnistellen, koska tämän taakse ilmestyi kaksi luurankoa, joihin katse pikemmin osui. Dúrheim ja Kýron siis nousivat yhdessä ylös hieman puhuessaan hiljalleen ja lähtivät koko kapakasta.

- Death is only begging -